This is a subtitle for your new post

Olemme eläneet syyskuusta 2026 alkaen yhden koiran taloudessa. Pentukuume ei ole noussut ollenkaan ja tuntuu, että en ikinä enää löydä mistään meille sopivaa koiraa. Olen nähnyt ja kokenut monenlaisia haasteita omien ja asiakkaideni koirien kautta. Siksi kriteeri seuraavalle koiralle on aina edellistä valintatilannetta korkeammalla.

Kevään 2026 aikana on nostettu keskusteluun jälleen kerran sairaaksi jalostetut rotukoirat. Asian ytimessä -dokumentti on saanut paljon huomiota.

Rescuekoiriin liittyen järkyttävää tietoa tuli kevään aikana esille mm. tämän Hyviä aikeita -podcast-sarjan kautta.

Eläinsuojeluyhdistykset ovat kertoneet, että heille annetaan paljon koiria, joita ei omistajilla ole varaa tai mahdollisuutta hoitaa. Aikuisia kodinvaihtajiakin on paljon tarjolla.

Surullista kaikin puolin!



Sukelletaan nyt hieman eri vaihtoehtoihin: mitä kannattaa huomioida? 

Rotukoiran pentu

Jokaisella koirarodulla on sekä vahvuuksia, että heikkouksia. Vastuullisimmat rotukoirien kasvattajat tekevät paljon terveystutkimuksia, panostavat pentujen varhaiseen sosiaalistamiseen, ruokkivat pentueen emän ja pennut parhaimman tietonsa perusteella. Silti geenilotto voi tuottaa sairaan koiran.

On surullista, että helposti vedetään mutkat suoriksi niputtamalla kaikki rotukoirien kasvattajat samalle viivalle. Olen tavannut paljon vuosien varrella sellaisia kasvattajia, joiden pennut ovat pentukursseilla reippaita, nopeita oppimaan ja todella ilo perheelleen. Sitten on niitä, jotka pakottavat pentuperheet näyttelyihin kuristavissa pannoissa, turkki puunattuna, eivät välitä jalostuskoirien (tai sen pennun) arkuudesta tai ymmärrä voivansa esimerkiksi opettaa pennuille sisäsiisteyden alkeita.

Meinasin kirjoittaa, että rotukoiran terveydestä on paljon tietoa tarjolla, mutta eihän se aina pidä paikkansa. On paljon rotuja, joista on paljon tietoa, mutta on myös paljon rotuja, joiden pentueiden vanhemmilla ei ole kovinkaan laajasti terveyttä dokumentoitu.

Kennelliiton jalostustietojärjestelmää kannattaa kuitenkin ehdottomasti opetella käyttämään. Sieltä näkee mm. miten usein kasvattaja on tehnyt pentuja, montako pentuetta uroksilla ja nartuilla on. Nykyään näkyy myös kirjalliset arvostelut näyttelyistä ts. millaisin perustein näyttelymenestystä on tai ei ole tullut. Eri rotujen terveystilastoja voi tarkastella ennen sopivan rodun valintaa. Esimerkiksi kuolemansyitä tarkastelemalla voi saada tietoa kuinka pitkäikäinen rotu on ja millaisiin syihin rodun koirat menehtyvät.

Osaava rotukoirankasvattaja tuntee koiralinjansa luonteita ja käyttäytymistä – ovathan sukulaiskoirat usein samankaltaisia. Itse olen yllättynyt monen monta kertaa siitä miten erilaisia saman rodun yksilöt voivat olla. Olen miettinyt, mikä osuus on kasvattajien käytännöillä. Esim. syökö jokainen pentu tasan saman määrän jauhelihaa vai saavatko pennut taistella tiensä ruoan ääreen. Miten paljon tilaa pennuilla on kasvaessaan? Millaisia virikkeitä niillä on? Miten niiden hampaiden käyttämistä voidaan ohjailla sopiviin suuntiin? Millaisia kokemuksia vierailijat tarjoavat pennuille – ovatko ne varmasti positiivisia? Miten hyvin emä opettaa elekielellään pennuille esim. puremisen estoa? Miten hyvin kasvattaja ymmärtää koiran elekieltä?

Vaikeinta on varmasti se, että malttaa tutustua useampaan kasvattajaan ja tavata heidän koiriaan muuallakin kuin tapahtumissa. Tavallisella lenkillä käydessä on helppo huomata miten koirat käyttäytyvät. Hyvän kasvattajan toiminta koirien kanssa on rauhallista, selkeää ja ohjeistavaa. Koirat tietävät miten toimia eri tilanteissa ja äänen korottamiseen tuskin tulee tarvetta ainakaan toistuvasti.

Biologina ja evoluutioekologiaa opiskelleena minussa herää ajatus luonnonvalinnasta. Olisi tärkeää vaalia koirien kykyä lisääntyä luonnollisesti. Monella rodulla joudutaan turvautumaan esimerkiksi keinosiemennyksiin, jopa pakkoastutuksiin (kyllä, olen kuullut tällaisestakin!), keisarinleikkauksiin, pentujen hoitamiseen ihmisvoimin, jos emolla ei herää vaistot ym. Nämä ovat isoja hälytyskelloja, jotka sukupolvien saatossa aiheuttavat lisääntymiskäyttäytymisen heikentymistä, mutta niitä ei aina huomioida tai tiedosteta. Rotukoirien geneettinen tausta on sisäsiittoinen, joten se jo itsestään aiheuttaa näitä haasteita.

Rotukoirien risteyttäminen on suosittu aihe myös. Nyt sitä on kritisoitu liian hitaasta etenemisestä. Miksi edelleen maailmaan syntyy koiria, joilla on jatkuva hapen puute tai vaikeuksia liikkumisessa?

Meillä on tietoa monenlaisista ongelmista, joihin ratkaisu olisi olla tekemättä pentuja kahden samaa ääripiirrettä ilmentävän koiran kesken. Jos kriteeri olisi luonnollinen astuminen, moniko bulldoggi pystyisi pentuja maailmaan saattamaan? Moniko narttu valitsisi uroksen eri rotuisesta yksilöstä? Arvaan, että enemmistö. Ainakin niissä roduissa, joissa luonnollista lisääntymiskäyttäytymistä on vielä olemassa.

Rotukoiramaailmassa on todella paljon lukumäärältään pieniä (tai runsaslukuisiakin) rotuja, jotka muistuttavat tyypiltään jotain toista rotua, mutta ovat kotoisin vaikkapa eri puolelta maanosaa. Minulle läheiset noutavat ovat maailmanlaajuisesti runsaslukuisia ja voivat olla väriltään vaaleita, ruskeita tai mustia. Osalla on lyhyt turkki, osalla pitkä, osalla kihara. Ajattelen, että rotujen alkuaikoina osa kasvattajista on suosinut itselleen mieluisaa luonnetta ja samalla mahdollisesti tiettyä väriä. Osa on tykännyt pitemmästä turkista ja osa lyhyestä. Miksi emme voisi nykytilanteessa yhdistää kaikki noutajarodut siten, että pentueiden vanhemmiksi valittaisiin terveitä ja luonteeltaan toivotunlaisia koiria? Noutajaroduista on paljon tutkimustietoa olemassa ja siten helppoa olisi yhdistää parhaimmat ominaisuudet omaavat yksilöt. Voisi hyvin olla seurakoiramaisempia ja käyttökoiramaisempia – kuten jo nyt on. Etusijalla olisi terveystulokset sekä luonne.

Ajattelen, että uudessa rotukoira-ajattelussa hylättäisiin tiukat ulkonäkövaatimukset esim. tietyn värin, korvien tai hännän asennon suhteen. Voitaisiin yhdistää nopeastikin saman tyyppisiä rotuja toisiinsa. Voisipa olla vaikkapa pieni terrieri, keskikokoinen terrieri ja ehkä isokokoinen terrieri. Voisi olla paimenkoiria kolmessa koossa, pitkällä tai lyhyellä turkilla. Voitaisiin yhdistää eri maista kotoisin olevat vesikoirat vapaasti toisiinsa terveys ja luonne edellä.

Ääripiirteitä on paljon muitakin kuin brakykefalia. Ääripiirre on pitkä ja tuuhea turkki, joka estää koiraa näkemästä eteensä. Ääripiirre on arkuus, joka nousee pintaan jo alle luovutusikäisenä. Ääripiirre on kosketusarkuus, jolle ei tehdä mitään ja joka vaikeuttaa esim. ulkoiluvarusteiden pukemista. Ääripiirre on hampaiden puuttuminen ja karvattomuus. Ääripiirre on minimaalinen tai maksimaalinen koko. Voitaisiin jalostaa peruskoiria, joiden ominaisuudet ovat uuden hyvinvointilain asettamien rajojen sisällä.



Olisipa hienoa nähdä jonain päivänä kasvattajille tehty laatuluokittelu, joka perustuisi hyvinvoinnin eri osa-alueisiin. Siinä olisi kasvattajilla uudenlaista tavoitetta! Rohkeutta siis Kennelliitolle ottaa näitä askeleita, myös kansainvälisesti! 

Rescuekoirako meille?

Rescuekoirat ovat monimuotoinen joukko Suomen ulkopuolelta tuotuja koiria, joiden eletystä elämästä on vaihtelevasti tietoa. Yhdistysten aktiivit tekevät paljon vapaaehtoistyötä ja on paljon eroja siinä, miten yhdistykset toimivat. Tällekin toiminnalle olisi hienoa saada selkeät kriteerit sekä jonkinlainen laatuluokittelu (kertokaa, jos sellainen on jo olemassa!).  Jokainen meistä kerryttää kokemusta koko elämänsä ajan. Kunnioitan erityisesti niitä osaajia, jotka tunnistavat tarhoilta tai muista vastaavista tahoista sellaisia koiria, joiden kotiuttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan todennäköisesti onnistuu. Pelkästään tautitestaukset eivät voi olla kriteeri koiran tuomiseen Suomeen. On otettava huomioon paljon muutakin, vaikka paine koirien pelastamiseen huonoista oloista on suuri.



Aikuinen rescuekoira on usein kokenut fyysisiä traumoja, henkisten lisäksi. Uudessa kodissa täytyy olla varautunut rahallisesti eläinlääkärikuluihin, jotka eivät ole pieniä summia. Olisi kiinnostavaa tehdä vertailua eläinlääkärikuluista ja sairastelujen syistä ns. perusterveen rotukoiran, ääripiirteisen rotukoiran ja aikuisena maahan tuodun rescuekoiran elämän ajalta.

Rescuekoiraa hankkivan täytyy olla avoin sille, että koiran kanssa elämästä voi tulla monenlaista. Koiran ei aina ole realistista sopeutua ihmisten elämään vaan tarvitaan ihmisen sopeutumista juuri sen tietyn koiran kanssa elämiseen. Pentu on sopeutuvassa vaiheessa, mutta rescuekoiran aiemmat kokemukset ovat jo muokanneet koiraa paljon. 

Entä aikuinen kodinvaihtaja?

Aikuisena koira voi joutua vaihtamaan kotia itsestään riippumattomista syistä tai vaikkapa käyttäytymishaasteiden takia. Tämä lienee siten jollain tavalla vähän kuin pennun ja rescuekoiran välimuoto: elettyä elämää on, mutta rotutaustaa tunnettaessa koiran käyttäytymisestä tiedetään jo jotain. Ulkonäkö on jo tiedossa.



Koiran tarkkaileminen ja taustatietojen selvittäminen tuo vastauksia siihen, millaiseen kotiin koirayksilö sopii. Järki ja tunteet taistelevat tässäkin tilanteessa. Pelastamalla koiran muutat oman elämäsi ainakin niin pitkäksi aikaa kuin kodinvaihtaja elää.

Lopuksi



Koirahaaveisiini kuuluu tällä hetkellä jonkinlainen risteytyskoira, jonka vanhemmat tunnen mahdollisimman läheisesti ja jotka on geenitestattu laajasti, röntgenkuvattu sekä luonteita arvioitu esim. Smartdog kognitiotestin avulla. Ehkäpä uusi koira voi käyttää pinseriltä jääneitä vaatteita. Sellainen keskikokoinen peruskoira.