Koiraharrastusten uudistaminen – pieniä huomaavaisuuksia ja tehokasta kouluttamista

Tausta

Korona-pandemia on aiheuttanut koirabuumin eli uusia koiraharrastajia on paljon. Samaan aikaan ala on kaupallistunut, kun on syntynyt koirakouluja – kokonainen uudenlainen harrastamisen tapa: ostat paikan koirakoulun kurssille, menet paikalle tiettynä aikana ja saat opetusta lämpimässä sisätilassa, ympäri vuoden.

Lisäksi tutkimustietoa koirasta eläimenä on tullut huomattavan paljon kuluneiden 30 vuoden aikana, jolloin itse olen koiran omistanut. Tämän seurauksena koulutusmenetelmät ovat kehittyneet huomattavasti tehokkaammiksi ja erityisesti koiran näkökulmasta hyvinvointia lisääviksi. Etenkin ammattikouluttajat ovat opiskelleet uusinta tietoa ja sen seurauksena koulutetut koirat ovat olemukseltaan iloisia, itsevarmoja ja niiden taidot ovat luotettavalla tasolla monenlaisissa tilanteissa.

Harrastuslajien historia

Tarkastelen tässä niitä koiraharrastuksia, joita olen itse seurannut 1990-luvulta alkaen. Aloitin oman harrastusurani ensimmäisen koirani kanssa tutustumalla mm. tottelevaisuuskokeisiin, näyttelyihin sekä noutajien metsästyslajeihin. Olin ihastunut myös agilityyn, mutta siihen pääsin tutustumaan paremmin vasta 2000-luvun alussa.

Tottelevaisuuskokeet
90-luvulla toko eli tottelevaisuuskoulutus oli perinteinen laji, mihin tutustuttiin jo pennun kanssa. Muistan olleeni ulkokentällä säällä kuin säällä vuodenajasta riippumatta. Toisinaan saimme kyydin autolla, mutta usein taisimme harjoitella kodin lähellä jollakin kentällä tai nurmialueella. Harjoittelin paljon tuolloin jo itsekseni eri paikoissa koirani kanssa kahdestaan. Silti koirani osaaminen oli varsin tyypillinen sen ajan menetelmät huomioiden: treeneissä koeliikkeet sujuivat, mutta kokeissa into loppui kesken. Nautin siitä, että sain kouluttaa koiraani, joka monessa arkitilanteessa oli luotettava.

Epäluotettavuus koetilanteissa liittyy siihen, että koekehässä ei saa sääntöjen mukaan palkita koiraa eikä liioin rangaista (huutaa tai koskea koiraan). En myöskään ymmärtänyt riittävästi tehtävien palastelusta. Nykyään harjoittelu on tehokasta, kun koiralle opetetaan koeliikkeiden palaset ja ne ketjutetaan kokonaisiksi liikkeiksi.

Koiranäyttelyt
Ensimmäinen koirani ei ollut näyttelytähti, mutta halusin kuitenkin tuomarin arvion ulkomuodosta – jotenkin taisin jo teininä hieman kiinnostua mm. sukutauluista, koirien terveestä rakenteesta, sopivasta liikkumisesta vapaana ja toki myös turkinhoidosta.
Toisen koirani kanssa kiersimme näyttelyitä tähtäimenä muotovalion arvo – sen toki saavutimme, mutta pienilukuisessa rodussa se oli aikalailla tavanomaista sellaisen koiran kanssa, joka käy paljon kehiä kiertämässä. Tämä koira sieti onneksi monenlaisia käsittelytilanteita – oli siihen pennusta alkaen totutettu.

2010-luvulla kiersin näyttelyitä harvakseltaan, koska tajusin tilanteiden stressaavuuden: ahtaat käytävät, joissa ei ole tilaa mm. lämmitellä koiran lihaksistoa, liukkaat lattiat tai mattojen alla kolisevat metalliluukut sekä ronskein ottein arvaamattomasti toimivat tuomarit. Niin ikään ei ollut enää mielekästä nähdä koiria ohuissa kuristavissa naruissa tai ääntelemässä stressaantuneina ahtaissa häkeissä kehän laidalla.

Nykyaikaisilla menetelmillä koira voidaan opettaa rauhoittumaan häkissä sekä sietämään ronskiakin käsittelyä, mutta haluanko asettaa koiraani alttiiksi sellaiselle? Tärkeimmät käsittelytilanteet kuitenkin liittyvät arkeen: turkinhoito ym. hoitotoimenpiteet kotona ja eläinlääkärin tekemät toimenpiteet. Näitä varten kannattaa panostaa pentuvaiheessa, jotta niihin ei aikuisen koiran kanssa tarvitse suhtautua kuin koko illan kestävään projektiin.

Noutajien rodunomaiset harrastukset
Ensimmäinen koirani ”syttyi” riistan noutamiselle 3-vuotiaana ja sen jälkeen olen intoillut kaikenlaisten rotujen alkuperäisistä käyttötarkoituksista. Miten hienoa olikaan nähdä täysin luontaista käyttäytymistä ja se koiran into toimia näin – tätä lisää! 2000-luvun alussa olin jo muuttanut omia tapoja toimia, mutta silloin moni muu noudatti perinteisiä koulutusmenetelmiä. Treeniseuran löytäminen oli erittäin haastavaa ja se johti harrastuksen painopisteen siirtymiseen toisaalle – agilityyn!

Agility
Kaikki 5 koiraani ovat harjoitelleet agilityä jollain tavalla – olen siis seurannut lajin huimaa kehitystä 90-luvun lopulta 2000-luvun alusta tähän hetkeen.

Ihan aloitteleva harrastaja tarvitsee ohjausta (minkä tahansa harrastuksen parissa), jotta voi opetella perusteita ja tehdä sen turvallisesti. Sitten kun hieman tietää mitä tehdä, voi omatoiminen harjoittelu olla mielekästä. Näin kävi minulle – silloin kun taloudessa oli 3 uroskoiraa ja aikaa rajallisesti niin tehokkainta oli vuokrata halliaikaa koko lauman käyttöön.
2000-luvun alussa harjoittelimme lyhytkarvaisten koirien kanssa kesät talvet ulkona: aurasimme lumen keskelle tilaa kentälle esteille. Kun löytyy motivaatiota, löytyy myös keinoja! Nykypäivänä keinonurmipohjaiset hallit ovat yleistyneet joka puolella Suomea – ihan mahtavaa miten laji on liikuttanut meitä suomalaisia ja saanut urheilulajin statuksen! Onneksi lajin kisasääntöjä on päivitetty – turvallisuus edellä.

Samat periaatteet pätevät kuitenkin edelleen: agilityssä on kyse siitä, että ohjaaja näyttää koiralle radalla reitin – koira suorittaa erilaisia esteitä. Osa esteistä on korkeita ja jokaisessa niistä tarvitaan koiran fyysisiä kykyjä. Ohjaajan vastuu on kasvanut siinä samalla kuin tehokkaat koulutusmenetelmät ovat tuoneet koirille lisää vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Aiemmin sanottiin, että agility sopii kaikille koirille. Näin ei kuitenkaan voida enää sanoa, koska esimerkiksi lyttykuonoiset ja niveliltään sairaat koirat rasittuvat jo pienestäkin harjoittelusta. On surullista huomata, että monen ns. terverakenteisenkin koiran peruskunto joutuu harjoittelussa koetukselle.

Agility on harrastuslajina kehittänyt alaa, joka työllistää paitsi kouluttajia, myös mm. eläinfysioterapeutteja, koirahierojia ja urheilukoiriin erikoistuneita eläinlääkäreitä. Ammattilaisten joukko edistää ihmisten kouluttajataitoja, mutta lisäksi myös koiran fyysisiä ominaisuuksia. Koirat ovat aivan tohkeissaan erilaisista jumppatempuista – tasapainotyynylle täytyy aina sännätä, kun sellainen näkyvillä on!

Kisakentillä näkee enemmistönä joitakin rotuja enemmän ja toisia vähemmän. On selvää, että osalla koirista kouluttaminen lajiin on yksinkertaisempaa helpomman motivoitavuuden takia. Nykyaikaiset menetelmät mahdollistavat kuitenkin ns. haastavampienkin koirien kouluttamisen lajia harrastamaan. Tämä vaatii ohjaajalta viitseliäisyyttä perehtyä kouluttamisen periaatteisiin.

Rallytoko ja nose work – alusta alkaen nykyaikaisin menetelmin!
Rallytoko ja nose work ovat tuoreita harrastuslajeja, joiden kisasäännöt ovat muokkautuneet 2000-luvulla huomioiden nykyaikaiset koulutusmenetelmät ja -mahdollisuudet. Näiden lajien kisoissa vallitsee rento ilmapiiri, koirat ovat iloisia ja taitavia. Esimerkiksi koirien varusteina ei saa käyttää kuristavia pantoja – huomattava ero verrattuna esimerkiksi noutajalajeihin tai näyttelykehiin!

Pienet käytännöt – se mikä tapahtuu, vahvistuu eli tapahtuu toistekin

Yhteistä monelle koiraharrastuslajille on se, että niitä harjoitellaan ryhmissä. Koirat näkevät lajitovereita. Koirat oppivat koko ajan – vaikka ihminen juttelisi auton vieressä treenikaverin kanssa varsinaisen treenitilanteen jälkeen. Samaan aikaan koira saattaa kiskoa kuristavassa pannassa pentukaverin luo tai haukkua kiihtyneenä autossa.

Käytävillä halleissa koirat joutuvat ohittamaan tuntemattomia koiria yksi toisensa perään. Treenihalleissa ei aina ole käytettävissä luotettavia aitoja tai sitten niitä ei jakseta siirrellä, koska ei ole ennenkään tarvinnut.

Kaikki koirat eivät ole yhtä koirasosiaalisia ja jokainen pelästymistilanne vie herkän koiran luottamusta huonompaan suuntaan. Jos jokainen huolehtii oman koiran käyttäytymisestä toisia huomioiden, vältyttäisiin ikäviltä kokemuksilta.

Olen pienten käytännöllisten ennakoivien käytäntöjen puolestapuhuja. Tässä lista sellaisista toimintatavoista, jotka vähentäisivät koirien kokemaa stressiä erilaisissa harrastuslajeissa:
- autoissa rentoutuminen: opeta koira lepäämään häkissä / autossa / tms. sopivassa paikassa, joka on sille turvapaikka. Tämän toteutat helpoiten ihan pienenä pentuna, aloita jo luovutusikäisen kanssa. Apuna voi alkuvaiheessa käyttää palkitsemiskonetta, joka toimii kaukosäätimellä.
- opeta koiralle treenipaikalla rauhoittumispeitto (tai kevythäkki tms.). Kun koira hengaa peitolla, voit rauhassa esim. siirrellä varusteita treeniä varten sopivaan paikkaan. Apuna voit käyttää esim. palkitsemiskonetta.
- Palkitse koiraasi kehuilla/nameilla, kun toinen koira menee auton/häkin/peiton ohi. Huomaa koirasi käytös jo silloin kun se on hiljaa. Jos reagoit vasta haukkuvaan koiraan suullisella kommentilla, koirasi varmasti jatkaa ääntelyä seuraavankin kerran vastaavassa tilanteessa.
- ovista kulkiessa mene itse edellä. Opeta siis koirallesi perässäsi kulkeminen. Näin näet ennen koiraa onko oven toisella puolella aivan vieressä toinen koira, kenties treenikaverin pieni lapsi tai sosiaalistumassa oleva pieni pentu, joka ei tarvitse yhtään huonoa kokemusta.
- Jos koirasi ei vielä osaa rauhoittumista, minimoi kiihtymiset esimerkiksi viemällä treenipaikalle tavarat ensin ja hae koira vasta sitten autosta. Pakkaa tavarat reppuun niin saat kädet vapaiksi kulkiessasi koiran ja tavaroiden kanssa. Tai pyydä puoliso avuksesi!
- Huolehdi siitä, että vapaana harjoitteleva koira ei jää ilman ohjaajan huomiota ja saa siten ideaa karata toisen koiran luokse. Kun keskustelet kouluttajan kanssa, kytke koira, silittele sitä tai pyydä peitolle rauhoittumaan. Jos tiedät koirasi kiipeävän aitojen yli, kerro siitä treenikaverille ennen treeniä. Tällöin he voivat pitää koiransa pois näkyviltä – kiipeilevän koiran motivaatio kaverin luokse säntäämiseen poistuu tai ainakin pienenee.
- Mikäli mahdollista ja kaikille sopii, anna koirien tutustua toisiinsa treenipaikan ulkopuolella – vähän kuin esittäytyminen. Tutustumisen ei tarvitse olla kuonokkain haistelua tai leikkimistä vaan vaikkapa yhteinen lämmittelylenkki hihnassa tai vapaammin.
- Parkkipaikoilla on usein ahdasta ja säikähdystilanteita tapahtuu. Muutamilla käytännöillä saat maksimoitua hyvän fiiliksen: ennen kuin päästät koiran autosta, vilkaise ympärille. Heitä nami tai pari auton eteen, jolloin koira saa oitis läheltäsi palkkioita – tämä estää esim. syöksähtämisen viereistä autoa kohti – siellä voi olla vaikkapa autoaan vahtiva koira räyhäämässä. Laita varusteet valmiiksi ja päästä koira vasta sitten autosta. Parkkipaikalla kannattaa pyytää koira vierelle kulkemaan, eikä päästää sitä koko kelataluttimen pituudelta kohti muita koiria tai nurkan taakse kurkkimaan.
- Koirien elekielessä tuijottaminen on uhkaava ele. Pennut kutsuvat toisiaan leikkiin katseella ja leikkiin kumarruksella, aikuiset koirat eivät tätä välttämättä tee yhtä optimistisina. Ohitustilanteissa yleisin haaste liittyy siihen, että koirat jäävät vaanimaan toisiaan – tämän voi ennakoida opettamalla koiran kulkemaan penkan puolella niin, että katsekontaktia ei toiseen koiraan muodostu.
- kivuliaat ohuet kaulapannat voivat johtaa siihen, että koira yhdistää kaulassa tuntuvan kivun toisen koiran näkemiseen – eihän näin aina tapahdu, mutta osalla yksilöistä on vahvana oppiminen siihen, että taluttimen kiristyminen johtaa jonkinkin pelottavaan  rähinää. Mieti siis millaisia kaulapantoja, valjaita ja taluttimia käytät tilanteissa, joissa on paljon koiria ympärillä. Mieti mikä on oman koirasi tapa reagoida. Mieti miten voit muuttaa koirasi tunnetilaa näissä tilanteissa kouluttamisen kautta.

On aika muuttaa ilmapiiriä harrastus- ja kisakentillä!

Jokainen meistä voi omalla käyttäytymisellään vaikuttaa siihen millainen fiilis kaverilla on treeneissä/kisoissa ja sieltä lähtiessä. Anna positiivista palautetta – sekä koirallesi oikeasta käyttäytymisestä – että treenikaverille.

MUISTA: Se mikä tapahtuu, vahvistuu eli tapahtuu toisenkin kerran